Taikalamppu
Taikalamppu on lastenkulttuurikeskusten valtakunnallinen verkosto, joka kehittää ja välittää kulttuuripalveluita lapsille ja nuorille. Verkoston yhteistyöhön ovat tervetulleita kaikki Suomen lastenkulttuurikeskukset.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaan Taikalamppu-verkostoon kuuluu viisitoista jäsentä. Ne toimivat eri puolilla maata, ja joukossa on niin lasten- ja nuortenkultuurikeskuksia kuin alueellisia lastenkulttuuriverkostoja.
Taikalampun tavoitteena on tuoda lapsilähtöinen ja saavutettava taidekasvatus mahdollisimman monen lapsen ja nuoren arkeen sekä lisätä hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Keskukset toimivat läheisessä yhteistyössä varhaiskavatuksen, koulujen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Taiteellinen toiminta
Taikalamppu-verkostossa lapset ja nuoret pääsevät toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan monenlaisten taiteellisten menetelmien kautta. Taikalamppu-keskuksessa kehitetään lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa, ja vaikka toiminta on usein aikuisten tuottamaa, se on ennen kaikkea lapsilähtöistä ja lasten ja nuorten omia taiteellisia tarpeita kunnioittavaa. Taiteellisen toiminnan kautta lapsi tai nuori rohkaistuu ilmaisemaan itseään, etsimään luovia ratkaisuja ja löytämään omanlaisen tavan olla ja toimia. Moniammatillinen yhteistyöverkosto synnyttää uudenlaisia toimintatapoja ja tuo taide- ja kulttuuritoiminnan osaksi lasten hyvinvointia edistävää työtä.
Taidekasvatus menetelmät
Taikalamppu-verkostossa on syntynyt useita innovatiivisia taidekasvatusmenetelmiä eri taiteenaloilta. Osa niistä on jalostettu kirjalliseen muotoon menetelmäoppaiksi. Menetelmäoppaan avulla taidekasvattaja, opettaja tai ohjaaja voi toteuttaa uudenlaisen työpajan, toimintatavan tai taidehetken lasten tai nuorten kanssa.
Kulttuuripolut
Kulttuuripolku, kulttuuriopetus- ja kasvatussuunnitelma sekä kulttuurikalenteri ovat välineitä tasa-arvoiseen ja monipuoliseen kulttuurikasvatukseen. Ne ovat oppilaitoksen (koulu tai päiväkoti) ja alueen kulttuurilaitosten yhteistyön sovittuja toimintamalleja ja antavat raamin oppilaitoksen ja kulttuurin väliselle yhteistyölle. Suunnitelmallisuus monipuolistaa opetusta ja ottaa huomioon erilaiset oppijat.
Kultuuripankki
Taikalamppu-verkoston osaaminen on kaikkien käytettävissä! Sivuilla on listattu erilaisia menetelmiä, kiertäviä näyttelyitä ja muita lainattavissa olevia lastenkulttuurin palasia.
http://www.taikalamppu.fi/
Veera V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti