torstai 2. huhtikuuta 2015

Mikä on kotus?

Mikä kotus on?



Kotimaisten kielten keskuksessa eli Kotuksessa tutkitaan ja huolletaan suomea ja ruotsia sekä koordinoidaan saamen kielten, viittomakielten ja romanikielen lautakuntien työtä.

Kotus on tutkimuslaitos, jonka toiminta-ajatuksena on kasvattaa tietoa suomen ja muiden kotimaisten kielten kulttuurista ja niiden asemasta yhteiskunnassa. Sivusto pyrkii kielelliseen tasa-arvoon Suomessa. Se seuraa aktiivisesti kielen kehitystä ja pyrkii osallistumaan moniin kielipoliittisiin keskusteluihin. 
  Kotus siis toimii kielenhuoltajana eli ohjaa ja kehittää suomen ja suomenruotsin yleiskieltä. Tutkimustuloksen julkaistaan usein tutkimusartikkeleina ja sanakirjoina. Kotus tarjoaa myös palveluitaan puhelimitse ja järjestää erilaisia kursseja. 
   Kotus on aloittanut toimintansa vuonna 1976 ja toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena.  ja heillä on vakinaista henkilökuntaa 74 henkeä. 
  Kotimaisten kielten keskuksessa laaditaan kielen ja kulttuurin kannalta tärkeitä tieteellisiä sanakirjoja, joissa kuvataan sekä yleiskieltä että muita kielimuotoja. 
  Suomen ja ruotsin kielten sanastojen lisäksi kuvataan eräiden suomen sukukielten sanastoja. Maahanmuuttajaoppilaille kielihuollon sanakirja toimii mainiona oppimisvälineenä. Sanakirjassa on yli 100 000 hakusanaa ja kirja sisältää kielenhuollon uusimmat suositukset sekä  2000- luvun uudissanat. Sanakirjasta on julkaistu sekä painettuja että sähköisiä versioita. Sivustolta löytyy myös murresanakirjat, jotka auttavat oppilasta ymmärtämään paikallisia termejä, joita puhekielessä ilmenee. 

www.kotus.fi

Fanny 508154 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Runo ja askartelu

Runo & runoon sopiva askartelu

Runoteos, josta valitsin runon on nimeltään Entten tentten. Teoksen on toimittanut Satu Aalto. Entten tentten on käytännöllisen kokoinen pokkari, joka sisältää paljon suomalaisia perinnerunoja.
Valitsemani runo löytyy sivulta 49.


Harakka huttua keittää

Harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää,
käyttää sulkakämmentä,
pyrstöllänsä puistelee,
nokallansa koittelee,
panee suolaa,
panee sokeria.
Antaa tälle pojalle,
antaa tälle pojalle,
antaa tälle pojalle
- tälle eiainakaan!

Kuvissa on esitelty runolle sopiva askartelu. Työhön piirretään siis omat kädet jotka leikataan irti paperista. Kädet asetellaan puhtaalle paperille (paperin oltava eri värinen kuin kädet) niin, että ne muodostavat keskelle sydämen.


Merkinnän kirjoitti Pilvi